Ala-arvoinen valituspostaus, joka mun oli pakko saada ulos päästä

Tässä on mun pääsykoe. Tässä on kaikki se, mitä sain yli kahden kuukauden täyspäiväsellä lukemisella aikaseks, ja näistä ei ees loppujen lopuks tarkistettu ku puolet. Ja sekin jäi PUOLIKKAAN PISTEEN päähän, että ne olis tarkistanu koko kokeen. Se on epäreilua, ihan sairaan epäreilua, että teen töitä ku hullu ensin ylppäreitten eteen ja sitten luen pääsykoekirjaa vähintään 6 tuntia päivässä usean kuukauden ajan, tyhjennän monen vuoden säästöni valmennuskurssia varten ja en saavuta sillä mitään muuta ku vuoden pikaruokaravintolaketjun kassalla.

Välivuosi on pelottava ja ahdistava, se ei missään vaiheessa ollu se mitä suunnittelin. Pelkään, että jään ikuisesti paskaduuneihin, että mä en vaan oo tarpeeks hyvä yliopistoon. Kun on vihdoinkin löytäny jutun, josta on innoissaan ja josta ihan aidosti haluais tietää lisää, tuntuu tosi kamalalta jäädä vaan oottamaan seuraavaa mahdollisuutta. Niin ja tosiaan kun mun mahdollisuus on noin kolmen prosentin luokkaa päästä sisään, koska en kirjottanu mitään viiden ällän papereita. Ja aika ihanalta tuntuu myös tietää, että sisään pääs ihminen, joka useaan kertaan puhu luovuttamisesta ja että "ei tää ehkä oo tän kaiken arvosta" ja "miten te jaksatte lukee noin paljon, mä jaksan keskittyä ehkä kahden tunnin ajan".

Viime talvena puhuttiin siitä, että keväällä 2014 tulis uudistus, joka takais korkeakoulupaikan sellasille, joilla ei vielä oo. Mutta hei, kappas kepposta, se siirtyykin eteenpäin vuodella, eli jos oikein hyvä tuuri taas käy, jään myös ens vuonna ilman opiskelupaikkaa. Ja tieto tosta uudistuksesta sai aikaan sen, että tänä vuonna oli ennätysmäärä hakijoita. Kyllä elämä on joskus ihanaa.

Vuosi on aika tosi pitkä aika odottaa uutta viiden tunnin kirjotusurakkaa.

En tiiä millon pääsen elämään elämääni niin kun haluan, aina vaan joudun odottamaan. En voi ees muuttaa Helsinkiin, koska en saa opintotukee.

Tuntuu pahalta, kun ympärillä ihmiset pääsee eteenpäin elämissään ja mä vaan jään tänne, Tuusulaan, asumaan vanhempien kanssa ja tekemään duunia, joka saa mut tuntemaan itteni vielä enemmän luuseriks.

Joo, kyllä musta tuntuu siltä että oon epäonnistunut ja jumissa. Haluaisin pois, mutta en pääse.

***

Kylläpä taas helpotti siirtää ajatukset sanoiks. Onneks mulla on välivuosipelastuspakkaus. Ja onneks tänään nään taas kavereita, niin saan ajatukset hetkeks muualle.

Helin tekemä ylösnousemuspaketti, jotta selviytyisin välivuosiahdistuksesta. On toiminu joka kerta.

Taidankin tästä mennä keittämään kupillisen vihreetä teetä, laittaa Devendra Banhartia soimaan ja avata taas laatikon. Kyllä kaikki vielä järjestyy, tiedän. Välillä vaan on vaikee olla välittämättä huonosta tuurista ja muusta paskasta. Suurimman osan ajasta osaan jo olla tosi zen, mut kun avasin tänään ton kirjeen jossa oli mun pääsykoevastaukset, epäonnistumiset taas vaan lävähti naamalle. Mut mä oon selviytyjä-Sergei, joten vaviskaa professorit, ens vuonna tiedossa tajunnanräjäyttävää politiikkasettiä!

Ja jollakin kummallisella tavalla mä uskon kohtaloon ja siihen, että asiat tapahtuu omalla painollaan sitten kun niille sopii. Uskon myös tasapainoon, siihen että pahasta seuraa aina jotakin hyvää. Mikäs tässä siis, hyvää odotellessa.

(x)

Loppuun vielä biisi, jota kuuntelen kun leikin vihaavani maailmaa (koska enhän mä nyt oikeesti vihaa, maailma on liian päräyttävä semmoseen).

"I could be a smack freak

And hate society

I could hate God

And blame Dad

I might be in a Holocaust

Hate Hitler

Might not have a child

And hate school

I could be a sad lover

And hate death

--They can no longer move

I can no longer be still

I hate

My way"