Surkeiden sattumusten sarja

Joskus sitä vaan joutuu heräämään ja nousemaan lämpimän sängyn sylistä kohdatakseen kylmän maailman.

Aamutee jäi väliin, puhelimen akku oli lopussa ja tavarat kateissa. Kun viimein olin valmis juoksemaan ovesta ulos kaikkine kasseineni, tartuin ovenkahvaan ja se irtosi sijoiltaan. Kyllä vain, se irtosi ja seisoin oikein viisaan näköisenä rappukäytävässä ovenkahva kourassa ja kirosin maailman kaikki kahvat savolaisin sanankääntein. Sitten jouduin kirjaimellisesti kohtaamaan kylmän ja jäisen maailman ja liukastelemaan tieni kohti ihastuttavaa (not) Mellunmäen metroasemaa.

Metrossa joku samassa vaunussa matkustanut onneton sai sairaskohtauksen. Ymmärsin taas omien ongelmieni mitättömyyden, vaikka kyllä minua silti ketutti.

Selvisin ehjänä kouluun ja kirjoitin varmasti maailmankaikkeuden kuivimman äidinkielen esseen (ja aion jättää tämän kappaleen yhden lauseen mittaiseksi, sillä haluan kapinoida vähintään-kaksi-lausetta-kappaleessa-sääntöä ja muita luovuuttani ahdistelevia äidinkielen sääntöjä vastaan MKSI en saa kirjoittaa yhden lauseen mittaista kappaletta, jos itseilmaisuni sitä vaatii, miksi en saa käyttää huuto- ja kysymysmerkkejä peräkkäin jos haluan HUUTAA KYSYMYKSENI?!).

Ihme se kyllä on, mutta selvisin takaisin kotiin ilman päähän putoilevia meteoriitteja ja satelliitin palasia. Kotona minua odotti kirje ja olin siitä iloinen, kunnes huomasin sen sisältävän valmennuskurssiesitteen. Ahdistaa.

Mutta niin kuin melkein kaikessa, myös tässä päivässä on hyvät puolensa. Sähköpostissa on monta kivaa viestiä ystävältä, maitokahvi parantelee pahan päivän runtelemaa mieltäni ja rakas Benjaminini laulaa karustakin maailmasta kauniimman.

Sunny, Klaus ja Violet

Tässä teille esimerkki piirustustaidoista, joilla ei pääse Torkkeliin.

Nyt minä menen tekemään lettuja. Toivon hartaasti, että tämän päivän maksimaalinen epäonni on jo saavutettu enkä polta lettuja, tai taloa, pohjaan.