Those capable of mastering their own desires for gain and glory

Olen erittäin taidokkaasti hukuttanut tunteeni ja ahdistukseni tieteellisen kirjallisuuden syövereihin. Mutta arvioin tämän kuitenkin olevan (ainakin toistaiseksi) ihan hyvää ahdistusta. Ja tunteet on luusereille, joten all is good.

Unohtakaa mitä mainitsin lumen ja työmäärän verrannollisuudesta. Palasin viime perjantaina kotiin auringon paisteesta ja kosteasta asvaltista nautiskellen ja minua odotti pöydällä kirje, joka lisäsi hikisellä ja kyynelten täyteisellä raatamisella pienentyneeseen kirjoitusurakkaani kuusi A4:n pituista tehtävää. Kiitos elämä, kun taas kerran tarjosit minulle litsarin erehtyessäni ajattelemaan, että kyllä tämä tästä helpottaa. Mutta itsehän tätä haluan ja niin edelleen, elämän tarjoamat litsarit on loppujen lopuksi ihan hyvä juttu.

(x)

Ja sitä paitsi kansainvälisten suhteiden teoriat on paras asia, johon voin kuusi tuntia päivästäni kuluttaa. Nyt viimeistään olen varma, että tää on mun juttu, tää on se asia, jossa haluan olla hyvä. Niin, ironista jälleen kerran on se, että ei ole ollenkaan varmaa milloin pääsen tätä inothimoani toteuttamaan.

Joka tapauksessa on maailman palkitsevinta huomata soveltavansa kapulakielisestä tieteisoopuksesta oppimaansa teoriaa uutisia katsoessaan. Onko parempaa kuin termistöllä päteminen? Eipä juuri.

(x)

Paremmin en pystyisi henkistä tilaani kuvailemaan.

Olen siis syönyt mikropitsaa ja yrittänyt kirjoittaa viisaalta kuulostavia lauseita liberaalista internationalismista (en oikeesti tiiä kääntyyks se miten suomeks, joten tällä mennään) tuskin kovin ansiokkaasti siinä onnistuen. Mutta ainakin olen näistä kaiken maailman herroista Carr ja Morgenthau niin innoissani, että melkeen poksahdan. Ehtaa opiskelijaelämää siis. Kirjastossakin on tullut luuhattua sen verran tiheään, että voin jo melkein sanoa tuntevani puolet hyllyjen välissä hiippailevista hipstereistä.

Olen myös alkanut pitää matikasta. Miksi vasta nyt? Siksikö, että opettaja näyttää Luke Skywalkerilta? Vai siksi, että olen tuntenut onnistuvani asiassa, jossa kuvittelin olevani toivoton? Jälkimmäisellä taitaa kuitenkin olla enemmän osaa tässä innostuksessa, vaikka kyllähän tuo ensimmäinenkin on asiaa toki edesauttanut. On niin rajoittavaa ajatella olevansa luonnostaan huono jossakin, kun eihän se oikeasti niin mene.

Niin, nykyään haahuilen omissa maailmoissani, enkä oikein tiedä mitä minun pitäisi mistään ajatella. Elämä työntää niin kovaa vauhtia eteen päin, ettei mistään kerkeä saada kunnolla otetta, kaikki asiat vaan sekoittuu harmaaksi mössöksi ja on vaikea erotella asioita hyviksi ja huonoiksi.

Tulis jo se kevät.